perjantai 18. lokakuuta 2013

Koulukiireitä ja muutoksia suunnitelmiin

Vaikka blogipuolella on koulukiireiden takia ollut hiljaisempaa, niin samaa ei todellakaan voi sanoa asuntoasioista.

Kävimme allekirjoittamassa paperit ja pankissa hoitamassa rahoituskuviot, eli asunto on nyt sitten virallisesti meidän. Materiaalivalinnat menivätkin uusiksi, kun saimme kuulla kuivien tilojen laatoituskiellosta. Saimme myös tarjouksen korkeasta pakastimesta, josta olen haaveillut oikeastaan siitä asti, kun koira tuli kotiin.

Tästä kuvasta tuli niin kotoisa olo, että ehkä luovun suunnitelmasta tapetoida takaseinä jollain näyttävällä tapetilla ja laitetaan sittenkin sohvat kuvan mukaisesti ja tv päätyyn. Tosin tämä asetelma vaatii sen verran tilaa, että vaikka ruokapöytä meillä tulisikin toisin päin, täytyy malliasunnosta mittailla tarkasti kuinka ahdas olkkaripuolesta tulisi. 


Istumapaikkoja ei myöskään voi koskaan olla liikaa, joten tämä ratkaisu olisi siitäkin syystä oikein mainio. Tässä nykyisessä asunnossa meillä ei ole tilaa pitää keittiön pöytää keittiössä, joten se tulee olemaan hyvin helpottavaa, kun saadaan sohvapöytä pois ruokailukäytöstä ja keittiössä puuhaaminenkin helpottuu lisälaskutilan myötä.

Meillä on juuri nuo kuvassa näkyvät sohvat, joten
tuo kaappi istuisi siis aivan loistavasti tuohon sohvan selkämyksen taakse ja sinne saisi kaikki keittokirjat ja muut opukset, jotka muuten lojuvat ympäriinsä jatkuvan käyttönsä takia.

Kuvasta poiketen, vasemman puoleisella seinällä oleva oviaukko on meidän asunnssa tuon puupinon kohdalla, joten seinustalle saisi vielä toisen säilytyskalusteen. Olen haaveillut meillä valmiiksi jo olevan, suuren Expedit -tyyppisen kirjahyllyn siirtämisestä laukkujen ja/tai kenkien säilyttämiseen, joten lisäsäilytystila juurikin kirjoille ja mapeille hakee muotoaan.

Tällaisissa umpikaapeissahan on tietysti vielä sekin hyvä puoli, että yleisilme pysyy siistimpänä kuin avohyllyissä. Tietysti voisin ostaa vain saman kokoisia ja -värisiä kirjoja, mutta ehkäpä helpompiakin tapoja on olemassa.

Enkä voi väittää, etteikö minua houkuttaisi myös ne monet kaappien päälysten käyttömahdollisuudet. Niin monessa blogissa, sisustuslehdessä ja kuvapalveluissa esiintyneet taide- ja kynttiläasetelmat kutkuttelevat oikein mukavasti omaakin sisustussilmää.

En jostain syystä ole kovin innokas tekemään seiniin reikiä, joten kaapin päällä oleva taidekokoelma olisi tietysti myös reikävapaa vaihtoehto. Puhumattakaan siitä, että kuvien vaihteleminen on paljon helpompaa, kun voi vain ottaa entisen pois ja laittaa uuden tilalle, ilman mittailua ja porailua ja entisten reikien paikkailua.

Nyt, kun tästä taitaa tulla olohuonepostaus, niin taidan samalla kertoa vielä vähän tästä valaisin asiasta, josta aiemmin taisinkin jo mainita.

Edelleen olemme hieman hukassa sen suhteen, millaiset valaisimet haluamme, mutta Stockalla oli taas hullut päivät ja siellä oli myynnissä kirkasvalovalaisimia kattolamppumallisina. En vielä ostanut sitä, koska hinnaltaan se noudatti kirkasvalovalaisimien naurettavan korkeaa hintaluokaa, joten haluan olla aivan varma asiasta. Meillähän on jo yksi kirkasvalovalaisin, mutta tuo kattovalaisin voisi olla helppokäyttöisyytensä vuoksi käytännöllisempi, joten olen sitä suunnitellut ruokailutilaan.

Olohuoneeseen kattovalon lisäksi olen miettinyt Ikeasta tätä jalkalamppua lukuvaloksi: 



Tämä Ikean ostoslista vain kasvaa ja kasvaa, eikä tässä nyt ole vielä edes huomioitu vaatekaappeja tai muita. Olen perustellut näiden hankkimislupaa itselleni sillä, että mikäli mies saa töidensä kautta hankittua lattiamateriaalit meille edullisemmin, jää meillä budjetista ylimääräistä ja parempihan se on käyttää rahat sisustamiseen kuin esimerkiksi ravintolaillallisiin tai hevosiin, eikö?

Mistä tulikin mieleen, että haluaisin ehkä työhuoneen seinälle löytää jonkun kivan hevosprintin..


(Kaikki kuvat pinterestistä)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti