maanantai 23. syyskuuta 2013

Uusia tuulia

Tästä se lähtee.

Meidän uusi koti on nyt sopimuksen allekirjoitusta vaille, valmistuminen kenties jo jouluksi ja muuttopäivä on joulukuun lopussa.

Tästä blogista tulee nyt sitten eräänlainen matkapäiväkirja, jonne saan kenties vähän paremmin jäsenneltyä ajatuksia ja ideoita kuin esimerkiksi pinterestiin ja muihin kaltaisiinsa.

Pohjaratkaisu on hieman erilainen kuin yleensä, 
mutta vaikutti aika lupaavalta ja ainakin herätti jo paljon ideoita ja suunnitelmia tilankäyttöratkaisuista.  Tuo keittiö-eteinen pätkä tekisi mieli laatoittaa, jotta joka syksyinen kuraralli helpottaisi jaei tarvitsisi niin paljoa varoa keittiössäkään vesien kanssa eikä jatkuvasti olla heti pyyhkimässä eläinten kuppien ympäristöä, kun ne kuitenkin loiskuttavat vedet lattialle.




Mies yllätti osallistumalla ideointiin ja ehdotti mustaa lattiaa. Hetken täytyi maistella ideaa ja nyt se kieltämättä alkaa tuntua aika houkuttelevalta ajatukselta. Värimaailmaksi onkin nyt ehkäpä sitten päätymässä musta-tummanharmaa-harmaa-valkoinen. (Kuva lainattu pinterestistä)

Viereisestä kuvasta saa kenties vähän käsitystä siitä, mitä haetaan, vaikka värit eivät aivan kohdalleen satukaan. Lisäämällä tuohon palettiin vielä lämpimän sävyistä tummaa harmaata, saadaan mukavasti lämpöä talveksi. Jotain omaa ja erilaista pitäisi selvästikin keksiä vielä lisäksi, mutta ehkä se ratkeaa tapetin avulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti